Camiliaclub.fi on muuttanut osoitetta ja on tällä hetkellä käytössä familiary.fi.

Monikulttuurisuus ei kuulu vain monikulttuurisille perheille - kuka tahansa pääsee aktiviteetteihin

Monikulttuurisuus on väistämätön osa suurkaupunkien elämää, mutta monista pienemmistäkin kylistä saattaa löytyä jonkin verran monikulttuurisuutta. Tavallisimmin monikulttuurisuutta tulee maahanmuuttajien mukana, mutta jo Suomessa itsessään on monta eri kulttuuria esimerkiksi maakuntien, saamelaisten, karjalaisten ja suomenruotsalaisten kautta. Tyypillisimmät ulkomaiset kulttuurit Suomessa ovat venäläinen ja virolainen, mutta myös esim. ruotsalaisia, irakilaisia ja thaimaalaisia on paljon.

Monikulttuurisia perheitä on paljon

Monikulttuuristen perheiden arki voi olla haastavaa etenkin, jos siihen halutaan sovittaa perinteitä ja elementtejä perheen molemmista (tai kaikista kulttuureista). Esimerkiksi kielten opiskelu on kuitenkin pienestä pitäen hyväksi ja tutkimusten mukaan parantaa lasten aivojen yhteyksiä. Monikulttuuriset perheet usein myös matkustelevat paljon muiden perheen jäsenten luokse toisiin maihin, mikä on toisaalta kallista mutta toisaalta rikastuttaa perheen elämää.

Kulttuurien erilaisuus voi joskus aiheuttaa konflikteja, mikä tekee elämästä haastavaa. Yhteiselo perustuu kuitenkin kompromisseihin ja vuorovaikutukseen. Lapsille monikulttuurinen tausta avaa mahdollisuuksia; heidän on esimerkiksi helpompi lähteä töihin tai opiskelemaan ulkomaille tai työllistyä asemaan, jossa vaaditaan kielitaitoa tai kulttuurillista tietämystä.

Joskus aktiviteetteihin tarvitaan rahoitusta, että saadaan esimerkiksi koko porukka liikkeelle. Tällaisia tapauksia varten voi miettiä esimerkiksi erilaisia rahoitusmalleja. Joustoluotot ovat yksi kätevä tapa akuuttiin rahantarpeeseen.

Monikulttuurisia aktiviteetteja

Kuka tahansa voi lisätä elämäänsä ripauksen monikulttuurisuutta menemällä esimerkiksi eksoottiselle kieli- tai ruoanlaittokurssille. Parhaiten toisista kulttuureista pääsee kuitenkin oppimaan, kun lähtee itse reissuun. Tutustumalla paikallisiin ja viettämällä riittävän pitkä aika "kulttuurilomalla" on mahdollista oppia tuntemaan toinen kulttuuri syvällisemminkin. Vieraaseen kulttuuriin ja maahan lähteminen voi myös vapauttaa voimavaroja, jotka tuovat lisää itsevarmuutta elämään.

Kotona pieniä kulttuurisukelluksia voi tehdä esimerkiksi kielivaihtojen avulla. Kielivaihdossa opiskellaan jotain vierasta kieltä ja opetetaan toiselle keskustelijalle omaa kieltä. Useimmiten tämä tapahtuu keskustelun kautta. Myös taidenäyttelyt, ulkomaiset elokuvat ja konsertit voivat olla ikkuna toiseen kulttuuriin. Valtaosa kulttuureista on kautta aikojen kokenut enemmän tai vähemmän törmäyksiä muihin kulttuureihin.