|
Duon uutiskirje 05/11 (joulukuu)
Duon pian päättyvään vuoteen on mahtunut monenlaista
toimintaa vapaaehtois- ja vertaistoiminnan saralla.
Vapaaehtoisten ohjaamiin Äiti & vauva -ryhmiin on
osallistunut lähes viisikymmentä äitiä ja muissa Duon
vertaistukeen perustuvissa ryhmissä on ollut toiset
viisikymmentä osallistujaa. Tämän lisäksi kaksikymmentäkuusi
vapaaehtoista on suorittanut Duon vertaisryhmän
ohjaajakoulutuksen ja ammattilaisille suunnatuissa
koulutuksissa on ollut yli sata osallistujaa.
Lämmin kiitos kaikille toiminnassamme mukana olleille ja
erityiskiitos aktiivisille vapaaehtoisillemme: ilman teitä
toimintamme ei olisi mahdollista!
Jäämme pian vuodenvaihteen tauolle. Toimintamme jatkuu
tammikuussa, jolloin alkavat uusi lasta suunnittelevien ja lasta odottavien
naisten ryhmä sekä kaksikielisten perheiden äideille
suunnattu ryhmä. Helmikuussa koulutamme jälleen uusia
Äiti & vauva -ryhmänohjaajia ja
myöhemmin keväällä starttaa Duon uusin toimintamuoto:
nettivertaistoiminta kahden kulttuurin perheille.
Nettivertaistoiminnasta ja myöhemmin keväällä alkavista
ryhmistä sekä muista kevään tapahtumista tiedotetaan
aikataulujen vahvistuttua. Ajan tasalla olevan tiedon Duon
toiminnasta löydät nettisivuiltamme ja toimintakalenterista (PDF)
Uusi vuosi tuo mukaan myös henkilöstömuutoksia
projektityöntekijä Tanja del Angelin jäädessä äitiyslomalle.
Äitiysloman sijaiseksi valittu kasvatustieteiden maisteri
Elina Pöllänen aloittaa työssään tammikuun alussa. Lisäksi
joukkoamme täydentää suomalais-thaimaalaisiin
lapsiperheisiin liittyvän projektin selvitystyöntekijä Tuuli
Shinyella. Selvitystyö valmistuu toukokuun loppuun mennessä
ja kerromme lisää tutkimuksen tuloksista kevään
uutiskirjeissä sekä nettisivuillamme.
Iloista lomakautta ja onnellista uutta vuotta
toiminnassamme mukana olleille sekä
yhteistyökumppaneillemme! Toivottavasti tapaamme myös
ensi vuonna.
Kaikille avoin luento parisuhteen vuorovaikutustaidoista
Kaksikulttuuristen parien ja perheiden Duo-projekti ja
Kataja-Parisuhdekeskus järjestävät yhteisluennon
parisuhteen vuorovaikutuksesta keskiviikkona
7.12.2011, klo 18.00-19.30. Maksuttoman luennon
teemana ovat puhumisen ja kuuntelemisen taidot
parisuhteessa. Luento on kaikille avoin ja sille voivat
osallistua niin pariskunnat (yksin tai kaksin),
opiskelijat, ammattilaiset kuin kaikki muutkin aiheesta
kiinnostuneet.
Lisätietoa sekä esite (PDF)
Kaksikielisten perheiden äitien ryhmä
Tammikuun alussa alkavassa ryhmässä kaksikulttuuristen
pikkulapsiperheiden äidit voivat keskustella
perhe-elämään, lastenkasvatukseen ja kaksikielisyyteen
liittyvistä kysymyksistä sekä vaihtaa kokemuksia ja hyviä
käytäntöjä.
Lisätietoa sekä englanninkielinen esite (PDF)
Lasta suunnittelevien ja vauvaa odottavien naisten ryhmä
Tammikuussa alkavassa lasta suunnittelevien ja vauvaa
odottavien naisten ryhmässä voit tutustua uusiin ihmisiin
ja keskustella ajatuksistasi ja kokemuksistasi. Ryhmään
ovat tervetulleita ensimmäistä lastaan suunnittelevat ja
vauvaa odottavat suomalais- ja ulkomaalaistaustaiset
naiset.
Lisätietoa sekä englanninkielinen esite (PDF)
Äiti & vauva -ryhmän ohjaajakoulutus helmikuussa
- Oletko sinä kaksikulttuurisen perheen äiti, jolla on
pieni vauva tai odotatko vauvaa?
- Haluaisitko tutustua muihin äiteihin ja vaihtaa
ajatuksia äiteydestä, perheestä ja vanhemmuudesta?
- Oletko kiinnostunut vapaaehtoistyöstä ja
ryhmänohjaajataitojen oppimisesta?
Jos vastasit kyllä ylläoleviin kysymyksiin, kutsumme
sinut mukaan suosittuun Äiti & vauva -ryhmätoimintaan!
Duon Äiti & vauva -ryhmät ovat vapaamuotoisia
keskusteluryhmiä, joissa kaksikulttuuristen perheiden
äitien on mahdollisuus tavata toisiaan sekä vaihtaa
ajatuksiaan ja kokemuksiaan esimerkiksi vanhemmuudesta ja
lastenkasvatuksesta. Ryhmiin voivat osallistua niin
suomalais- kuin ulkomaalaistaustaisetkin äidit alle vuoden
ikäisten vauvojensa kanssa.
Äiti & vauva -ryhmiä ohjataan parin kanssa. Voit
kuitenkin ilmoittautua vapaaehtoiseksi, vaikkei sinulla
vielä olisikaan paria tiedossasi, sillä autamme
tarvittaessa sopivan vapaaehtoisparin löytämisessä.
Ohjaamiseen ei tarvita aikaisempaa ryhmänohjauskokemusta:
avoin ja innostunut mieli riittää!
Seuraava Äiti & vauva -ryhmän ohjaajakoulutus
järjestetään tiistaina 7.2.2012, klo 10.00-13.00.
Koulutus on englanninkielinen.
Lisätietoa ja englanninkielinen esite (PDF)
"Rakkautta ja vanhemmuutta" -vihkonen kahden kulttuurin
vanhemmille
”Rakkautta
ja vanhemmuutta kahden kulttuurin perheessä” -vihkonen on
tarkoitettu kaksikulttuurisille perheille, joissa
suunnitellaan lasta, odotetaan vauvaa tai joissa on pieniä
lapsia. Vihkoseen on kerätty tietoa parisuhteesta,
vanhemmuudesta sekä lapsen identiteetistä ja
kaksikielisyydestä. Myös kahden kulttuurin perheitä
työssään kohtaavat ammattilaiset voivat hyödyntää vihkosta
työssään.
Vihkosta on saatavilla viidellä eri kielellä:
suomi, englanti, ranska, venäjä ja thai.
Lue lisää internetsivuiltamme tai
lataa vihkosen esite (PDF)
Lisätietoa englanninkielisestä
vihkosesta.
Tilaa "Rakkautta ja vanhemmuutta" -vihkosia
Voit tilata vihkosen lähettämällä meille sähköpostia
osoitteeseen duo@familiaclub.fi. Vihkosen omakustannehinta
kotimaan postituskuluineen on 5 euroa.
Duon tarjoamat koulutukset ja luennot ammattilaisille
Duo tarjoaa asiantuntemustaan myös yritysten, kuntien ja
järjestöjen käyttöön. Ota yhteyttä saadaksesi lisätietoa
järjestämästämme koulutuksesta tai jos haluat tilata
meiltä luennon. Lisätietoa Duon tarjoamista koulutuksista
löydät myös internetsivuiltamme.
Muita uutisia ja tapahtumia
Familia Club ry:n kevään toimintakalenteri ilmestyy 16.
joulukuuta
Uuteen toimintakalenteriin voi tutustua Familia Clubin internetsivuilla tai
voit ladata ja tulostaa toimintakalenterin (PDF)
Kaapatut Lapset ry on julkaissut "Kaksikulttuurista
lasta tukemassa" opasvihkosen
Opasvihkonen on suunnattu sekä vanhemmille, että
viranomaisille, ja se tarjoaa tietoa sekä käytännöllisiä
tapoja tukea lapsen kaksikulttuurisuutta vanhempien
ristiriitatilanteessa. Vihkonen on toteutettu Mina Irannan
"Kaksikulttuurisen lapsen identiteetti - Tukea
kasvatukseen vanhempien välisessä ristiriitatilanteessa"
nimisen opinnäytetyön pohjalta. Sekä opas että
opinnäytetyö ovat luettavissa ja ladattavissa Duon
internetsivujen Teemakirjoituksia ja tietoa
-osiosta.
Pro gradu -tutkimukseen etsitään haastateltavia
"Muuttopäätökset Suomessa asuvien eurooppalaisten
maahanmuuttajien perheissä" tutkimuksessa selvitetään,
millaiset syyt ja tekijät ovat vaikuttaneet perheissä
tehtyihin päätöksiin liittyen Suomeen muuttoon ja Suomessa
elämiseen. Lisätietoa tutkimuksesta ja haastattelupyyntö:
Ajan tasalla olevan yhteenvedon Duon toiminnasta löydät
myös toimintakalenterista (PDF)
Muistathan, että Duon internetsivujen Teemakirjoituksia ja tietoa -osiosta
löydät monipuolista tietoa kaksikulttuurisia perheitä
lähellä olevista aiheista ja että voit liittyä myös Duon Facebook-ryhmään. Liittymällä
jäseneksi saat aina ajankohtaista tietoa Duon toiminnasta
ja kiinnostavia linkkejä kaksikulttuurisia perheitä
koskeviin uutisiin, aiheisiin ja tapahtumiin. Voit myös
helposti jakaa omia linkkejäsi sekä keskustella muiden
"duolaisten" kanssa.
Takaisin uutiskirjeen alkuun
|