Kahden uskonnon parisuhde: tarkastelussa kristityn ja muslimin liitto
Kahden uskonnon liitto vaatii yhteensovittamista ja joustamista puolin ja toisin. Islam ja kristinusko ovat sovitettavissa yhteen saman katon alla, kunhan puolisot ovat kummatkin sitoutuneet tähän tavoitteeseen ja ovat samoilla linjoilla siitä.
Kahden uskonnon parisuhteen kulmakivenä on toisen vakaumuksen kunnioittaminen. Uskontoja ei voi arvottaa, sillä tämä tarkoittaisi sitä, että osa puolison identiteettiä oleva uskonnollinen puoli, olisi vähempiarvoisempi. Toisin sanoen, jos puolison on hyväksynyt sellaisena kuin hän on, on hyväksyttävä myös hänen uskonnollinen vakaumuksensa ja kunnioitettava sitä.
Toisen uskonvakaumuksen kunnioittaminen nousee oman uskonnon ymmärtämisestä ja arvostamisesta. Avoimeen ja tiedostavaan vuorovaikutukseen kuuluu myös tietty itsekriittisyys, senkin myöntäminen, ettei kaikki aina toimi uskonnon ihanteiden mukaan. Omaan uskontoon perehtyminen on ensisijaisen tärkeää, jotta vältytään turhilta uskomuksilta ja kulttuurin suurelta vaikutukselta uskontoon. Myös toisen uskontoon on hyvä tutustua ja opetella ymmärtämään, mitä toisen ajattelumaailman ja käyttäytymisen taustalla on.
Islamissa ja kristinuskossa on paljon samaa, mutta myös erilaista. Erilaisuus on hyvä tiedostaa, eikä sitä kannata täysin unohtaa, sillä erilaisuutta pitää osata käsitellä ja kohdata, jotta sitä voisi ymmärtää. Jotta yhteiselämä saataisiin sujumaan, on hedelmällisintä etsiä ja vaalia kahden uskonnon yhteisiä piirteitä, arvoja, etiikkaa ja moraalia. Kummassakin uskonnossa elämää ohjaavana tekijöinä ovat usko Jumalaan, lähimmäisenrakkaus, toisen kunnioittaminen ja usko kuolemanjälkeiseen elämään. Raamatussa ja Koraanissa on paljon samoja aineksia ja Raamattua kunnioitetaankin islamissa syvästi.
Parisuhteen solmivat kristitty ja muslimi joutuvat usein selittelemään puolisonvalintaansa ulkopuolisille. Ulkopuolisten ennakkoluulot ovatkin yksi suurimmista parisuhdetta rasittavista tekijöistä. Tästä syystä parin on oltava samoilla linjoilla uskonnon vaikutuksesta perhe-elämään eikä antaa ulkopuolisten neuvojen tai painostuksen vaikuttaa siihen.
Yksilön uskonnollisuus vaihtelee. Joillekin on tärkeää harjoittaa uskontoaan säännöllisesti ja toiselle taas sisäinen usko ilman ulkoista harjoittamista riittää. Tämä saattaa herättää ristiriitoja parin välillä. Tärkeintä onkin tiedostaa tämäntyyppinen ero. Yhteinen arvopohja korostuu siinä vaiheessa, kun ulkoiset erot tulevat näkyviksi. Kun pari ymmärtää, että kummatkin sitoutuvat yhtä voimakkaasti omaan uskontoonsa ja niistä yhdessä löydettyihin arvoihin, on mahdollista löytää tasapaino, jossa kummankin uskonnolle löytyy tilaa ja kunnioitusta.
Lastenkasvatuksesta kahden uskonnon perheissä ollaan montaa eri mieltä. Yksi sanoo, että vanhemmilla pitää olla selkeä linja sen suhteen, kumpaan uskontoon lapsi kasvatetaan. Toinen on taas sitä mieltä, ettei lapselta voi riistää kumpaakaan vakaumusta, vaan hänelle on tasapuolisesti tarjottava mahdollisuus tutustua kummankin vanhemman uskontoon. Kolmas taas ajattelee, ettei kahden uskonnon perheissä kannata sekoittaa uskontoa ollenkaan lastenkasvatukseen, vaan lähteä liikkeelle puolisoiden yhteisistä arvoista. Jokaisessa uskonnossa on omat sääntönsä sen suhteen, kuinka lastenkasvatuksen suhteen tulisi toimia ja tätä kautta pareihin yritetään usein vaikuttaa. Koska kyseessä on sananmukaisesti kahden uskonnon liitto, on päätös lasten uskonnollisesta vakaumuksesta viimekädessä vanhemmilla.
Artikkeleita aiheesta:
Kaksi kulttuuria, kaksi uskontoa (Sana)
Kristinuskossa ja islamissa on paljon yhteistä (Yle)
Syntyi mainio soppa (Aamulehti)
Kristityt ja muslimit lähenevät Suomessa (Uusi Suomi)
Koti täynnä soittoa ja laulua (Iltalehti)
PROJEKTIESITTEET:
TOIMINTAKALENTERIT: